![]() |
|||
|
|
Syyskokous ja kilpailukauden päättäjäisetIisu ry:n syyskokous ja kilpailukauden päättäjäiset pidettiin sunnuntaina 9.12.2007 klo 15.00 Illinsaaren hiihtomajalla. Ohjelmassa oli menestyneiden junioreiden palkitseminen stipendein ja seuran mestaruussuunnistusten mitalien jako. Vuosikokous valitsi Seppo Keltamäen jatkamaan puheenjohtajana myös vuoden 2008 ajan. Myös johtokunta jatkaa entisellä kokoonpanolla. Iisu ry:n toimintasuunnitelmassa painotetaan edelleen nuorten koulutusta ja valmennusta sekä kesä- että hiihtosuunnistuksessa. Kilpailujen järjestelyistä merkittävin vuoden 2008 aikana on kesäkuun lopun Kalevan Rastiviestit ja kansallinen pitkämatka saman viikonlopun aikana. Lisäksi Iisu järjestää aluemestaruushiihtosuunnistukset maaliskuussa ja kesän aikana Oulu- ja Ii-rastitapahtumia. Kartoitustoimintaa jatketaan. Varainhankinnasta omien kilpailujen järjestäminen ja muu talkootoiminta muodostavat merkittävimmät osat. Anneli ja Seppo jakoivat kilpailukauden päätöstilaisuudessa mitalit ja muut makeat palkinnot.
Palkitut juniorit yhteiskuvassa.
Henry Vilppola pokkasi vuoden 2007 poikajuniorin kiertopalkinnon mitalien lisäksi. Kaikilla arvoilla voitti rieska- tai karkkipussin, onnettarena tällä kertaa Viljo! Seppo johti syyskokouksen puhetta ja Matti kirjasi päätetyt asiat pöytäkirjaan. Kauden päätöstilaisuuden ja vuosikokouksen yleisöä. Suut makeiksi myös perheiden pienimmille. |
||